torstai 30. lokakuuta 2008

Kaulaliina

Lanka: Big ball funny
puikot: 8mm bambut
kulutus: n.150g
10 silmukkaa/kerros

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Tarijous josta ei voi kieltäytyä

Iha vaa maijon hakureissulla näin että rismasa oli novitan mampo tarijouksesa kolome euroa kerä. Pakkoha se oli ostaa. Tovin kattelin värejä ja vielä maitohyllyltä palatesa kävelin lankalaatikon ohi miettimään. Ja ku en osannu päättää, ostin punasta. Ny saan (ehkä sitte joskus) tehtyä sen tupsupipon mikä oli joku aika sitte novitan lehesä.
Pampulalangasta tehty kaulahuivi on valamis. Kuvattukki muttei vielä konneelle siirretty. Vähä jo luppailin sitä pukinkonttii mutta pittää kattoa saanko lissää tuota lankaa että itekki sais kaulanlämmittimen.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Lapasia lapasia

Oih ja voih! Raahesa oli kalamarkkinat ja ilimaki oli sen mukanen. Ennen markkinoille menua käväsin kysymäsä Lennulta apua, tällä kertaa selevisin iliman ostamista ku jätin rahapussin autoon taktisesti.

Markkinoilla oli myynnisä myös käsitöitä ja sainpa uuen idiksen millaset vanttuut seuraavaksi teen itelle. Oisin ostanu valamiit mutta olivat lasten kokua nii jäivät sinne. Tosin sitä ennen täytyy vissii taas poiketa neuvoja kysymäsä ellen löyä netistä tietoa. Täsä innostuksesa on vaa se huono puoli että mulla on kaikki puikot jo varattuna, pystyy tekkee vaa yhtä mallia kerralla ja ku niitä ihanuuksia joskus valamistuu nii eihä mulla oo ku kaks kättä misä pittää kerralla niitä.

Vanttuut nimittäi oli huovutetut ja niisä oli koiran kuva vissii neulahuovutettuna. Joululahajaksikki mietin jo mutta raskinko mä luopua kaikista ihanuuksista?

Lapaskuu lähestyy

Liityin mukkaa lapastelijoihi, tosi vähä varaslähtyä oon ottanu alottamalla jo lapasten (nelijä eri mallia) teon joten ei pelekua että ennen aikoja valamistus ykskää. Pompulalangasta oon teheny sitä kaulaliinaa ja homma on ny siinä pisteesä että pitäs päätellä. Mutta mite? Mä oon yritääny vaika millai mutta ei vaa onnistu. Pittää piipahtaa Lennulla kysymäsä neuvoa.

Tän lokin pitäminen vaatii vielä vähän opettelua, joten lapaskuunappia en oo vielä saanu liitettyä mihinkää.

Tän kesän puutarha jutut löytyy täältä *klik*. Tuota en ennää päivitä vaan jutut löytyy käsityötuloksinee täältä jatkosa. Ja jos ei vuojatukella homma ala pelittää nii koirien reenikki siirtyy lokkerin puolelle, jahka mä opin tätä ekaks käyttää.

torstai 23. lokakuuta 2008

Lankaostoksilla



Tiistaina kävin ekaa kertaa kaupungin lankakaupasa: Lennunpajassa. Kauheen ihana paikka. Menin kahtoon vaan hahtuvaa lapasia varten ja jo vain sieltä löyty sitä, oli suorastaan valinnan vaikeus. Ostin sitten palijo muutaki, mm. bambuset sukkapuikot. Ny voi lisätä jälleen yhen keskeneräsen ku on vappaat puikot. Pitkään ihastelin pompulalankaa ja lopulta ostin kerän sellaista. Nyt on siis huivikin työn alla. Näissä kutomisissa on vain se huono puoli että voipi tehä vain yhtä kerrallaan.

Kirjastoon palautin 100 kansanomaista kuvioneulemallia-kirijan josta kopion sellaset mallit mikkä aion tehä joskus...

Nyt kesken on punaiset palmikkolapaset, vaaleanpunaiset chevalierit, kaulaliina, virkattu peite (ei kuvassa) ja kuvioneule lapaset. Lisäksi hahtuvalapaset kutsuu aloittamaan, katotaan kauanko pystyn vastustelleen.
Saapa nähä riittääkö tuo punanen isoveli peukalon loppuun.